SIIVOUSPALVELUT RAKENNUSTYÖMAILLE

Siisti työmaa parantaa rakentamisen tehokkuutta, työhyvinvointia ja turvallisuutta.

Rakennussiivous

Kun työmaa pysyy siistinä, myös työskentely sujuu paremmin.

Rakennustyömaalla pölyä, pakkausmateriaaleja, rakennusjätettä ja muuta siivottavaa syntyy jatkuvasti. Jos ne jäävät muiden töiden jalkoihin, työskentely hankaloituu nopeasti. Hyvä rakennussiivous kulkee siksi mukana koko projektin ajan – ei vasta siinä vaiheessa, kun kohde pitäisi luovuttaa.

Teho-TH tarjoaa rakennussiivousta Oulussa ja lähialueilla yli 10 vuoden kokemuksella. Työskentelemme uudisrakennus-, saneeraus- ja remonttikohteissa ja huolehdimme työmaan puhtaudesta rakentamisen eri vaiheissa.

Palveluihimme kuuluvat rakennussiivous, P1-siivous, raivaussiivous ja remonttisiivous sekä tarvittaessa suojaukset, rakennusaputyöt ja nostoaputyöt.

Rakennussiivous kulkee työmaan mukana

Rakennustyömaa muuttuu päivä päivältä, eikä siivousta voi suunnitella irrallaan muusta tekemisestä. Tänään vapautetaan tilaa seuraavalle työvaiheelle, huomenna hallitaan pölyä ja projektin loppupuolella huomio siirtyy pintojen viimeistelyyn ja luovutuskuntoon.

Teho-TH:n Tiinalla on pitkä kokemus uudis- ja saneerauskohteista. Työmaalla se näkyy ennen kaikkea siinä, ettei jokaista seuraavaa työvaihetta tarvitse erikseen selittää.

Tiina osaa katsoa työmaata kokonaisuutena, ennakoida tulevaa ja ajoittaa oman työnsä niin, että seuraavien tekijöiden on hyvä jatkaa siitä, mihin edelliset jäivät.

Rakennussiivouksen tavoitteena ei siis ole vain näyttää siistiltä. Sen tehtävä on auttaa pitämään työmaa järjestyksessä ja työt etenemässä.

Tarvitsetko luotettavan kumppanin rakennustyömaan siivoukseen?

Rakennussiivouksessa kokemus näkyy usein pienissä asioissa. Siinä, että huomaa mitä seuraavaksi tapahtuu, tietää milloin jokin tila pitää saada tyhjäksi ja ymmärtää, ettei oma työ saa olla muiden tekemisen tiellä.

Teho-TH:lla on yli 10 vuoden kokemus siivousalalta sekä uudis-, saneeraus- ja remonttikohteista. Työ tehdään huolellisesti, mutta työmaalla osataan myös reagoida muuttuviin tilanteisiin.

Tarvitsetko rakennussiivousta Oulussa tai lähialueilla? Ota yhteyttä ja kerro työmaasta. Katsotaan, missä vaiheissa ja millaisella kokonaisuudella Teho-TH voi olla avuksi.

Ota yhteyttä, jos tarvitset mm. näitä:

Perinteinen rakennussiivous

Rakennussiivous pitää työmaan puhtaana ja toimintakykyisenä rakentamisen aikana. Työmaalle kertyy päivittäin pölyä, pakkausmateriaaleja, rakennusjätettä ja muuta likaa, jotka voivat haitata työskentelyä ja lisätä työturvallisuusriskejä.

Työnaikaisessa rakennussiivouksessa huolehditaan työskentelyalueiden, kulkureittien ja muiden tilojen siisteydestä työmaan etenemisen mukaan. Säännöllinen siivous vähentää pölyn ja lian kulkeutumista tilasta toiseen ja helpottaa eri urakoitsijoiden työskentelyä.

Rakennussiivous suunnitellaan aina kohteen, työvaiheen ja työmaan aikataulun mukaan. Näin siivous tapahtuu silloin, kun sitä tarvitaan, eikä hidasta muuta rakentamista.

P1 siivous

P1-siivous on rakennustyömaan puhtaudenhallintaan liittyvää suunnitelmallista siivousta, jonka tavoitteena on ehkäistä rakennuspölyn ja muiden epäpuhtauksien kulkeutumista valmiisiin tiloihin ja ilmanvaihtojärjestelmään.

P1-puhtausluokan kohteissa siivous toteutetaan työvaiheiden ja kohteen puhtaudenhallintasuunnitelman mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään hienojakoisen rakennuspölyn poistamiseen pinnoilta ja tiloista ennen seuraavia työvaiheita sekä rakennuksen käyttöönottoa.

Huolellisesti toteutettu P1-siivous tukee hyvän sisäilman edellytyksiä, helpottaa kohteen luovutusvaihetta ja auttaa saavuttamaan hankkeelle asetetut puhtausvaatimukset.

Rakennusaputyöt

Rakennustyömaalla tarvitaan varsinaisen rakentamisen lisäksi paljon avustavia töitä, joiden sujuva hoitaminen vapauttaa rakennusalan ammattilaisten aikaa varsinaisiin työtehtäviin.

Rakennusaputyöt voivat sisältää esimerkiksi materiaalien ja tavaroiden siirtämistä, työskentelyalueiden järjestelyä, jätteiden käsittelyä, suojaustöitä sekä muita työmaan etenemistä tukevia tehtäviä.

Kun rakennusaputyöt ja siivous hoidetaan suunnitelmallisesti, työmaa pysyy järjestyksessä ja eri työvaiheet pääsevät etenemään mahdollisimman sujuvasti.

Raivaussiivous

Raivaussiivouksella poistetaan työmaalta rakentamisen aikana syntyvää jätettä, ylimääräisiä materiaaleja ja muuta työskentelyä haittaavaa tavaraa. Tavoitteena on pitää työskentelyalueet ja kulkuväylät vapaina sekä työmaa turvallisena ja toimivana.

Raivaussiivousta voidaan tehdä jatkuvasti rakentamisen edetessä tai esimerkiksi ennen uuden työvaiheen aloittamista. Oikea-aikainen raivaus helpottaa työskentelyä, vähentää kompastumis- ja muita työturvallisuusriskejä sekä auttaa pitämään työmaan aikataulussa.

Remonttisiivous

Remontista syntyvä pöly kulkeutuu helposti myös varsinaisen remonttialueen ulkopuolelle. Remonttisiivouksessa poistetaan remontin aikana ja sen jälkeen syntynyt rakennuspöly, lika ja muu irtonainen jäte, jotta tilat voidaan ottaa turvallisesti ja miellyttävästi takaisin käyttöön.

Remonttisiivous voidaan toteuttaa työnaikaisena siivouksena, remontin loppusiivouksena tai näiden yhdistelmänä. Palvelu sopii esimerkiksi asuntojen, toimitilojen, liiketilojen ja muiden saneerauskohteiden siivoukseen.

Suojaus

Huolellinen suojaus ehkäisee valmiiden pintojen vaurioitumista ja vähentää rakentamisesta tai remontoinnista aiheutuvan pölyn ja lian leviämistä.

Suojaustöissä voidaan suojata esimerkiksi lattioita, seiniä, kalusteita, kulkureittejä ja muita säilytettäviä pintojatyömaan tarpeiden mukaan. Oikein toteutettu suojaus säästää aikaa loppuvaiheessa ja pienentää riskiä sille, että valmiita pintoja joudutaan korjaamaan tai puhdistamaan tarpeettomasti.

”Tiinalla on hyvä yleisnäkemys työmaasta ja hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tiina osaa ennakoida tulevat työvaiheet ja ajoittaa työnsä siten että mestat seuraaville tekijöille ovat ajoissa valmiina.”

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Mitä rakennussiivous sisältää?

Rakennussiivouksen sisältö riippuu työmaan vaiheesta ja kohteen tarpeista. Teho-TH:n rakennussiivoukseen voi kuulua esimerkiksi rakennusaikaista siivousta, pölyn ja lian poistamista, raivaussiivousta, P1-siivousta sekä loppusiivous ennen kohteen käyttöönottoa tai luovutusta. Tarvittaessa hoidamme myös suojauksia, rakennusaputöitä ja nostoaputöitä.

Missä vaiheessa rakennussiivous kannattaa aloittaa?

Rakennussiivous kannattaa aloittaa jo rakentamisen aikana. Kun työmaalle kertyvää pölyä, likaa, rakennusjätettä ja pakkausmateriaaleja poistetaan säännöllisesti, työskentelyalueet pysyvät paremmin järjestyksessä ja tilat saadaan ajoissa valmiiksi seuraavia työvaiheita varten.

Mitä P1-siivous tarkoittaa?

P1-siivous liittyy P1-puhtausluokan vaatimuksiin ja rakennustyömaan pölynhallintaan. Puhtaudesta huolehditaan rakentamisen eri vaiheissa, jotta pölyn määrä ja leviäminen saadaan pidettyä hallinnassa. Erityistä huomiota puhtauteen kiinnitetään ennen ilmanvaihdon toimintakokeita ja rakennuksen käyttöönottoa.

Mitä eroa on rakennussiivouksella ja raivaussiivouksella?

Rakennussiivous on laajempi kokonaisuus, joka voi jatkua läpi rakennusprojektin ja sisältää myös kohteen loppusiivouksen. Raivaussiivouksessa keskitytään erityisesti työalueille kertyvien rakennusjätteiden, pakkausmateriaalien ja muun työskentelyä haittaavan materiaalin poistamiseen.

Mitä rakennustyömaan loppusiivoukseen kuuluu?

Loppusiivouksessa valmistuneista tiloista poistetaan rakentamisen jäljiltä jäänyt pöly ja lika, jotta kohde voidaan valmistella käyttöönottoa tai luovutusta varten. Tarkka sisältö määräytyy aina kohteen, pintojen ja puhtausvaatimusten mukaan.

Tekeekö Teho-TH remontin jälkeistä siivousta?

Kyllä. Teho-TH tekee remonttisiivouksia, joissa tiloista poistetaan remontin aikana syntynyttä pölyä ja likaa ja tila valmistellaan takaisin käyttöön. Remonttisiivouksen sisältö sovitaan remontin laajuuden ja kohteen mukaan.

Miten rakennuspölyn leviämistä voidaan ehkäistä?

Rakennuspölyn hallinnassa tärkeää on huomioida pöly jo työn aikana eikä vasta loppusiivouksessa. Pölynhallintaan voidaan yhdistää esimerkiksi säännöllistä pölysiivousta ja tarvittavia suojauksia. Sopivat menetelmät valitaan työvaiheen ja kohteen mukaan.

Millä alueella Teho-TH tarjoaa rakennussiivousta?

Teho-TH tarjoaa rakennussiivouspalveluita Oulussa ja lähialueilla. Tarkemman saatavuuden omalle työmaalle voi varmistaa ottamalla yhteyttä

Miten rakennussiivouksesta pyydetään tarjous?

Ota yhteyttä ja kerro työmaan sijainti, millaisesta rakennus- tai saneerauskohteesta on kyse, missä vaiheessa projekti on ja millaista apua työmaalla tarvitaan. Vaikka työn tarkka laajuus ei olisi vielä tiedossa, sopiva kokonaisuus voidaan suunnitella yhdessä.